Kurinalaisuutta ilman kiirettä

Otsikon motto on se, jota käytännössä yritän pitää ohjenuorana, että saan tehtyä asioita, joita haluan tehdä. Ensin oli päästävä irti kiireestä ja sen tunnusta, sitten piti alkaa opetella sitä kurinalaisuutta. Tällä viikolla luulen päässeeni tatsiin. Erityisen tyytyväinen olen siitä, että tänään istutin itseni koneen ääreen tekemään tiedonhakua, vaikka ei oikeastaan huvittanut mikään.

Päivän työsuunnitelma vaihtui sitten kokonaan. Ei ollutkaan tilastoa tänään, vaan ATK:ta :) Sain koneen Xubuntuineen kesällä, ja siitä puuttuu vielä yhtä ja toista, eikä oikein kukaan osaa sitä täydellisesti käyttää. Enkä mä ole mikään sillai nörtti, että osaisin itse mitään tehdä. Tässä tilanteessa Uusi Asenne on pelastus. Ennen kapinaa luulin, että on priorisoitava ja tehtävä työsuunnitelmia ja noudatettava niitä suunnitelmia. Tämä on se uskonto, jota opiskelutaidon kursseilla syötetään. Jos ei tehokkuuden jumala armahda, pitää tehdä lisää priorisointi- ja aikataulutusrituaaleja. Eli jos olin päättänyt tehdä jotain, en voinut kesken kaiken alkaa tehdä jotain ihan muuta, vaikka tilanne olisi sitä vaatinut. Tai sitten tuli syyllisyys kun ei tehnyt sitä mitä piti. Tai alkuperäinen homma piti tehdä sen työajan päälle, mikä ylimääräiseen hommaan meni.

Sen sijaan tänään, kun ilmeni, että StatFin ei toimi ilman jotain koneelta puuttuvaa Java-härpäkettä, pyysin irkissä neuvoa Tukihenkilöltä, joka alkoi opettaa mulle härpäkkeenasennusta. Ja vastaili kiltisti mun kysymyksiini ja kertoi, miksi on usr eikä user, missä kohtaa tapahtuu mitäkin ja kuka saa sanoa sudo. Osasin havaita, missä välissä piti syödä ja missä välissä muuten vaan pitää taukoa, kun alkoi päässä humista (hän ei oooooo oikea nörtti, jos ei vuorokautta putkeen koneella istua voi...). Härpäke tuli asennettua ja asioita opittua. Siihen meni koko mun päivän tehollinen työaikani (neljä tuntia), mutta en tunne yhtään syyllisyyttä. Nyt on viikonloppu.